Julkaistu sähköisessä Hevosenomistaja-jäsenlehdessä 1/24. Lue lehti ja katso webinaaritallenne Jäsensivuilla.

Eläinlääkäri, ravivalmentaja ja Suomen Hippoksen ravivalmennuskoulutustiimin jäsen Jutta Ojala kertoi hevosen sykevalmennuksesta Kymen-Karjalan Hevosenomistajat ry:n järjestämässä webinaarissa marraskuussa 2023. Luennolle osallistui noin 70 kuulijaa eri puolilta Suomea. Tilaisuuden tallenne on jäsentemme katsottavissa shkl.net -jäsensivujen materiaalipankissa.

Ojala valmistui elänlääkäriksi vuonna 2000 ja ravivalmentajan ammattitutkinnon hän suoritti 2008. Ravivalmennuksen C-kurssin hän kävi 2006, sittemmin B-koulun sekä A-seminaarin ja liittyi mukaan koulutustiimiin. Ojala kertoo tehneensä aiemmin sekapraktiikkaa, mutta viime vuodet hän on keskittynyt tallikäynteihin, toiminta-alueenaan Oulun pohjoispuoli sekä Meri-Lappi. Tuorein tutkinto valmistui juuri, Ojala kertoi eläintenkouluttajan paperien saapuneen juuri luentopäivänä.

Hevosen fysiologian erityispiirteitä

Päivän aiheena oli sykevalmennus. Jotta voidaan ymmärtää miksi sykettä mitataan ja mitä informaatiota se tarjoaa valmentajalle, on ensiksi ymmärrettävä perusteet lihasten toiminnasta.

Sydän pumppaa keuhkoista happirikasta verta valtimoita pitkin lihaksille. Samalla lihakset saavat ravinnokseen sokereita ja rasvaa. Paluupostina lihaksista saapuu sydämeen hapetonta verta, joka jatkaa matkaa keuhkoihin luovuttamaan mm. hiilidioksidia, lämpöä sekä kuona-aineita hengitysilmaan, ja täyttää punasolut uudelleen hapella. Hermosto ohjaa lihaksen toimintaa. Energiaa syntyy lihassolujen toiminnan kautta.

Syke nousee lineaarisesti rasituksen mukaan, mutta laktaatti ei. Kun lihaksen hapentarve kaksinkertaistuu, on myös sydämen lyöntitiheyden kaksinkertaistuttava. Mitä kovempi rasitus, sitä korkeampi syke. Näin ollen sykettä seuraamalla voidaan myös määrittää, kuinka raskasta työtä hevonen tekee.

Niin kauan kuin lihaksen toiminta kuluttaa happea saman verran tai vähemmän kuin verenkierrosta tulee, puhutaan aerobisesta työstä. Lihas pystyy myös anaerobiseen eli happivelkaiseen työhön, mutta se on tehottomampaa ja lihas väsyy nopeammin.

Vaikka joitakin yleisiä suuntaa-antavia syketasoja voidaan määritellä, pelkästään sykkeen perusteella emme kuitenkaan tiedä yksilötasolla tarkasti, milloin hevosen lihaksisto siirtyy aerobisesta anaerobiseen työhön. Kynnyksen selvittämiseksi hevoselle voidaan tehdä kuntotesti. Pertti Hartikan työryhmän suunnittelemassa ratatestissä hevosta rasitetaan määrätyllä syketasolla 1000 m intervalleissa, ja otetaan verinäytteet vetojen välissä laktaattitason selvittämiseksi. Tämän testin tarkoitus on ennen muuta palvella valmentajaa, sen tarkoitus ei ole niinkään tieteellinen. Sen toistettavuus on kuitenkin hyvä, ja rataympäristö antaa riittävän luotettavat raamit testin suoritukseen. Radalla voidaan mennä myös ns. “riittävän täysiä” luotettavien tulosten saamiseksi myös huippuarvojen osalta, mikä ei taas vaikkapa juoksumatolla ole mahdollista.

Näytteiden avulla selvitetään millä syketasoilla laktaatin määrä hevosen veressä ylittää 2 mmol/l sekä 4 mmol/l rajat. 2 mmol/l on aerobinen kynnys: silloin alkaa muodostua maitohappoa, jonka lihaksisto kuitenkin pystyy vielä käyttämään uudelleen siten ettei anaerobinen kynnys ylity. Aerobinen kynnys ylittyy kun laktaatin määrä veressä ylittää 4 mmol/l. Happea ei silloin ole enää riittävästi saatavilla ja elimistöön alkaa muodostua maitohappoa jokseenkin hallitsemattomasti.

Nämä raja-arvot sekä niiden väli ovat valmennuksellisesti tärkeitä alueita. Etenkin anaerobinen kynnys on hyvin yksilöllinen ominaisuus, joskin siihen voidaan myös valmennuksella vaikuttaa.

Peruskuntovalmennus tapahtuu aerobisella, alle 2 mmol alueella, ja vauhtikestävyyttä kehitetään 2-4 mmol alueiden välissä. Kun nämä syketasot ovat selvillä, valmentaja tietää, millaisella sykkeellä kyseisen hevosyksilön valmennus on kehittävää, muttei rasita eläintä liikaa.

Ei tunnuksia? Liity jäseneksi klikkaamalla tästä

Hiussuonistoa rakennetaan nuoren hevosen valmennuksella

Tiheä hiussuoniverkosto mahdollistaa maksimaalisen hapenkuljetuksen lihaksille, ja on siten keskeinen suorituskykyyn vaikuttava tekijä. Hiussuoniverkostoa voi rakentaa nuorella hevosella tarkoituksenmukaisella, säännöllisellä, matalatehoisella peruskuntovalmennuksella.

Hiussuonisto kehittyy hevosella noin nelivuotiaaksi asti, ja valmennetulla varsalla on jopa 50% enemmän hiussuonia kuin valmentamattomalla. Kun kasvu loppuu, loppuu myös hiussuoniverkoston rakentuminen.
Valmennuksen seurauksena elimistö sopeutuu rasitukseen aivan solutasolla asti. Lihassoluja on A-, B I ja B II-tyyppiä. Lihassolujakauma on perinnöllinen ominaisuus, mutta valmennuksella voidaan vaikuttaa siihen, erikoistuvatko B-tyypin solut nopeiksi ja kestäviksi B I-soluiksi vai räjähtävän nopeiksi, mutta nopeasti myös väsyviksi B II-tyypin lihassoluiksi. Valmentamattoman hevosen lihassolut pyrkivät muuntumaan B II-soluiksi, mikä ei ole kilpailusuorituksen kannalta optimaalinen vaihtoehto ja lisää esim. tying up-ilmiön eli lannehalvauksen riskiä.

Valmennus vaikuttaa lihassolujen järjestäytymiseen hapenkuljetuksen kannalta optimaallisesti, soluaineenvaihduntaan, entsyymiaktiivisuuteen sekä hermotukseen.

Hevonen on lähtökohtaisesti huippu-urheilija

Ihmis- ja hevosurheilijoiden valmennuksessa on yhtenevyyksiä, mutta myös merkittäviä eroja. Siinä missä ihmisen reaktionopeus on hidas ja maksiminopeus hyvin vaatimaton, hevosella nämä ovat pakoeläimelle tyypillisesti huippuluokkaa, jopa 60 km/h ravissa. Myös hevosen kiilamainen rakenne sekä pienialainen kaviokosketus luovat edellytyksiä vauhdikkaalle etenemiselle.

Hevosen huippunopeuteen ei käytännössä pysty valmennuksella juuri vaikuttamaan, toisin kuin ihmisellä. Hapenottokykyä voi valmennuksella parantaa hevosella 50-60 %, ihmisellä jopa 200 %. Aikuisella hevosella voima on yksi harvoja valmennuksella kehitettäviä ominaisuuksia, hapenkuljetukselle tärkeän hiussuoniverkoston rakentaminen on mahdollista vain nuorella hevosella. Kun hevosen kasvu loppuu, loppuu myös hiussuoniverkoston rakentuminen.

Hevosen lihakset oppivat sietämään happamuutta melko hyvin, ja hevosella on hyvä koordinaatiokyky. Lepo- ja maksimisykkeisiin ei ole hevosella mahdollista vaikuttaa kuten ihmisellä, vaan ne ovat synnynnäisiä ominaisuuksia ja antavat viitteitä hevosen synnynnäisestä suorituskyvystä.

Palautuminen kertoo kuntotasosta ja terveydestä

Hyvin valmennetulla hevosella syke laskee jo loppuverryttelyn aikana merkittävästi. Muulloinkin kuin testititilanteessa palautussykkeen säännöllinen mittaaminen rasituksen päättymisen jälkeen antaa vertailukelpoista tietoa hevosen kuntotasosta, terveydentilasta sekä kyseisen harjoituksen rasittavuudesta. Vaikka varsinaiseen ratatestiin siis olisi mahdollisuutta, sykettä ja erityisesti palautumissykettä seuraamalla saa kuitenkin arvokasta tietoa hevosesta.

– Itselläni on tapana katsoa palautussykelukema siinä kohtaa kun olemme tulleet takaisin talliin ja olen ottanut päävehkeet pois, eli juuri ennen kuin alan irrottaa kärryjä, valjaita ja sykemittaria, Ojala antoi esimerkin.

Ohjeellisena riittävän palautumisen rajana pidetään alle 64 bpm (beats per minute, lyöntiä minuutissa)-syketasoa 10 min harjoituksen päättymisen jälkeen. Oikein kovan harjoituksen jälkeen tämä toki ei välttämättä toteudu.

Hidas palautuminen harjoituksen jälkeen on merkki ongelmasta. Jos syke on vielä puolen tunnin kuluttua harjoituksen päättymisen jälkeen yli 68, on syytä toden teolla huolestua ja alkaa selvittää syytä.
Laktaatin poistuminen on hevosella ihmisurheilijaa hieman nopeampaa, mutta muilta osin hevonen vaatii kovan rasituksen, kuten kilpailun, jälkeen pidemmän palautumisajan.

Hevosen energiavarastot täyttyvät hitaanlaisesti. Suuri hapenottokyky ja kova vauhti tuovat mukanaan myös suuret lihassoluvauriot, joiden korjautuminen vie aikaa, lihasrevähdyksen tapauksessa jopa kuukausia. Kavion iskeytyminen maahan aiheuttaa verisuonivaurioita, joita kengättömyys vielä pahentaa, joten se on huomioitava kengittä kilpaillessa. Lihasten ja jänteiden mikrovauriot eivät välttämättä johda heti loukkaantumiseen, mutta riittämätön palautumisaika rasitusten välillä, esimerkiksi kovin tiheä harjoitus- ja kilpailutahti, altistaa vammoille. Sykkeen ja palautumisen seurantaa voi ja kannattaa tehdä myös kilpailuissa.

Viivi Honkimaa

Valmennuksen vaiheet, suunnittelu ja kaudet

Sykeseuranta on yksi valmennuksen apuväline.

Valmennusprosessi jaetaan kausiin, jolloin ylläpitävien ja kehittävien harjoitusten painotus muuttuu hevosen kehityksen ja valmennustavoitteen mukaan.

– Se että ajelee vain ajelemisen ilosta, ei ole välttämättä kovin menestyksekäs suunnitelma, Ojala tiivisti.

Tietysti valmennussuunnitelmaan voi tulla tarvetta tehdä muutoksia, mutta ilman mitään suunnitelmaa voi käydä niin että huomataan että ollaankin aikuisen “varsan” kanssa valmennuksellisesti aivan alkutekijöissä.
Tarpeeksi tarkka suunnitelma antaa myös joustovaraa kokonaisuuden muuttumatta. Suunnittelu alkaa pitkän, keskipitkän ja lyhyen tähtäimen tavoitteista, ja sen mukaan suunnitellaan harjoitusohjelmaan eri harjoituskaudet ja huoltotoimenpiteet aina viikkotasolle asti.

Erilaiset harjoitustyypit ja niiden rytmitys

Peruskestävyysharjoituksilla luodaan hevoselle sananmukaisesti peruskuntoa ja perusta kaikelle muulle harjoittelulle. Harjoittelu on pitkäkestoista ja matalatehoista, työskentely tapahtuu alle 2 mmol/l laktaattitasolla (hevosesta riippuen n. >150 bpm sykkeellä). Peruskestävyysharjoitukset kehittävät nuorilla hevosilla hapenkuljetuskapasiteettia ja valmistavat niitä pitkäkestoisiin kestävyyssuorituksiin, mitä ravikilpailutkin ovat. Hyvä peruskunto suojaa hevosta loukkaantumisilta ja auttaa hevosta palautumaan hyvin harjoituksista ja kilpailuista.

Vauhtikestävyysharjoituksilla kehitetään hevosen maitohappoaineenvaihduntaa sykealueella, jolla laktaatin määrä veressä on 2-4mmol/l välisellä alueella. Peruskestävyys (pk)-kauden jälkeen vauhtikestävyysharjoituksilla nostetaan hevosen hapenottokykyä ja hapenkuljetusta. Lihaksisto tottuu asteittain happivelkaisessa tilassa työskentelyyn, energiatalous kohenee ja lihasaineenvaihdunta optimoituu kilpailusuorituksen rasituksia silmälläpitäen.

Nopeuskestävyysharjoitteilla tarkoitetaan anaerobisessa tilassa tai aivan sen tuntumassa käymistä maksiminopeudella lyhyinä pätkinä, noin 350 m matkalla. Tällaisia teräviä vetoja ovat esimerkiksi lähtökiihdytykset ja loppukirit ravikilpailuissa. Hevosen huippunopeutta ei pysty valmennuksella merkittävästi parantamaan, mutta terävillä lyhyillä vedoilla saadaan rekrytoitua anaerobiset energianlähteet käyttöön ja kuona-aineiden poistumista tehostettua kilpailuun valmistauduttaessa.
Ennen vauhtikestävyysharjoituksia olennaista on saada hevosen perus- ja vauhtikestävyyskunto ja lajivoima, liikkeet sekä koordinaatio hyvälle tasolle. Myös energiatasapainon on oltava kunnossa nopeuskestävyysharjoitukseen lähdettäessä, muuten loukkaantumisriski on korkea.

Kun kilpaillaan, samaan aikaan ei valmenneta. Se työ on tehty kilpailua edeltävien kuukausien ja vuosien aikana. Kilpailukaudella kilpailut rytmittävät hevosen muuta ohjelmaa. Sille varmistetaan riittävä palautuminen, ylläpitävä hoito sekä palautus- ja ylläpitoharjoitteita. Kilpailusuoritus toimii itsessään sekä voima- että vauhtikestävyysharjoitteena, joten harjoitteet ovat pääasiassa peruskuntolenkkejä.
Kilpailukausi on tyypillisesti 4-7 kuukauden mittainen kerrallaan. Onnistuneessa suunnitelmassa kilpailukauden jälkeen hevonen siirtyy siirtymäkauden kautta palautumisjaksolle ja kohti uutta valmennuskautta sekä seuraavia kilpailutavoitteita.

Voimaharjoittelu

Yleisvoimaa kehitetään jo varsalla peruskuntovalmennuksen yhteydessä. Valmennuksessa voi hyödyntää esimerkiksi lunta, vettä tai mäkiä, vastus on noin 2-4 % hevosen painosta.

Lajivoima tarkoittaa ravihevosella erityisesti takaosan ja selän ravia tuottavia lihaksia, usein niitä tehdään vastuskärryillä tai mäessä. Näissä harjoituksissa on nuorilla hevosilla suuri loukkaantumisriski, ja tämän tyyppisiä harjoituksia tuleekin tehdä vasta kun hevosen kasvu on loppunut.

Pikavoimaa hevonen tarvitsee nopeissa rytminvaihdoksissa ja kiihdytyksissä. Se antaa lisänsä nopeuskestävyyteen.

Viivi Honkimaa

Katso luentotallenne kirjautumalla shkl.net-jäsensivuille omilla jäsentunnuksillasi! Materiaalipankin artikkelikokoelmasta löydät myös Ravihevosen valmennuksen perusteita-juttusarjan vuodelta 2016. Siinä käsittelemme ravivalmennuskurssien materiaalien pohjalta hevosen valmennuksen vaiheita ja perusperiaatteita.

SHKL suosittelee jokaiselle hevosvalmennuksesta kiinnostuneelle myös ravivalmennuskoulutuksiin osallistumista. Hevosenomistajien liitolla oli merkittävä rooli C-B-A-valmennuskoulutusjärjestelmän alullepanossa 1980- ja 90-luvuilla.

Koulutusjärjestelmää on kiitetty merkittäväksi eläinsuojeluteoksi ja Pertti Hartikka myös palkittu Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen Topelius-palkinnolla vuonna 1999.